maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kultabassokerho @ Kuudes Linja 27.6.

Kävin perjantaina tsekkaamassa ensimmäistä kertaa Kultabassokerhon suomiräppi bileet Kutosella. Meno oli oikein UG sillä esiintyjinä oli Francis Koira, Gettomasa ja Sairas-T, J-P juonsi ja DJ Sir Jake vastasi tietysti musiikista.

Francis koira aloitti keikat ja veti kyllä hyvin, joskin äänenmuuntimen käyttö ei ole oma suosikkini ja olisi mielenkiintoista kuulla Francisin oikea ääni. Valitettavasti en saanut hyviä kuvia, mutta tehkää työtä jolla on merkitys!


Illan kohokohta oli ehdottomasti Gettomasa, hän oli myöskin syy miksi itse lähdin Kutoselle. Ja oli kyllä törkeän hyvän keikka, tosin välispiikit jäivät pitämättä, mutta se hänelle annettakoon anteeksi kun nuorella miehellä ei vielä hirveästi tuota keikkakokemusta ole. Gettomasahan on parikymppinen miehenalku Jyväskylästä ja jos taso on jo nyt näin korkealla, odotan innolla mitä vuodet tuovat hänelle tullessaan. Sairas-T:n osuuden jouduin valitettavasti jättämään tällä kertaa väliin sillä aamulla kello oli soimassa jo viideltä ja kahden nukutun tunnin jälkeen karistin Helsingin pölyt pois lahkeistani ja toivotin Pohjois-Suomen raikkaan ilman tervetulleeksi.
Gettomasa oikealla ja vasemmalla Sairas-T
Kokonaisuudessaan ilta oli oikein onnistunut ja meno oli mitä mahtavin, tulee tulevaisuudessakin varmasti lähdettyä uudestaan KBK-bileisiin. Pisteet menee ehdottomasti J-P:lle jolla oli hyvin omaperäiset tanssiliikkeet lavalla! Pitää myöskin kehua Kutosen äänentoistolle, eturivissäkin sai hyvin sanoista selvää mikä on todella harvinaista. Bongasin mestoilta myöskin Aivovuoto-yhtyeen tuottajaveljekset K.N.V:n ja Lobon.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

"Kuka lupas että maailma on helppo paikka?" (Pyhimys)

Salainen maailma on Pyhimyksen neljäs studioalbumi, se on julkaistu Monsp Recordsin kautta vuonna 2007. Steen1 toimii vastaavana tuottajana ja ainoiksi vierailuiksi jäävät Asan ja Heikki Kuulan laulamat kertsit.
Salainen maailma.jpg
Salainen maailma on yksi niistä levyistä, mitkä saivat itseni vedettyä suomiräpin ihmeelliseen maailmaan. Kappaleiden taustat eivät ole "normaaleja"-räppibiittejä, vaan taustoihin on hyvin sekoitettu sampleja ja livesoittimia. Lähes poikkeuksetta jok’ikisestä levystä minkä kuuntelen aina ne melankoliset ja hidastempoiset biisit nousevat omiksi suosikeiksi. Miksipä ehkä juuri tämä levy kuuluu omiin suosikkeihini, soundimaailma on muutamaa biisiä lukuunottamatta tumma ja melankolinen. Myöskin Pyhimyksen sanoituksien mystisyys ja moniselitteisyys kiehtovat.

Biisien järjestys osuu aivan nappiin, jokaisen biisin paikkaa on varmasti mietitty mikä saa levyn punoutumaan yhdeksi kokonaiseksi tarinaksi. Jos en tietäisi biisien olevan vain Pyhimyksen mielikuvituksen tuotetta, voisi levyä luulla kaksisuuntaisen mielialahäiriöisen artistin matkasta itseensä sen jälkeen kun tyttöystävä on jättänyt. Alussa ollaan hieman hämillään ja mietitään mitä seuraavaksi, kunnes muutaman kostean illan jälkeen tunteet kuohahtavat ja lähetetään hyvin vihaisia terveisiä kyseisellä naiselle. Tunteenpurkauksen jälkeen rauhoitutaan nopeasti ja hieman jopa iloitaan elämästä ennen kuin taas ajatukset palaavat ero hetkeen ja tulee hieman synkempi kausi. Levyn lopussa viimein ponnistetaan uuteennouseen joskin hieman haikeissa tunnelmissa. “En osaa kaivaa tätä syvemmälle, täs se oli uus salatut elämänne. Mun salainen maailma riimien muodos, tätä se on luonnossa, lauletaan kuorossa” (Pyhimys, Salainen maailma)

Heti ensimmäinen biisi, Talvipuutarha luo salaperäisen tunnelman mikä kestää levyn loppuun saakka."Nyt mä lupaan ja vannon en eti enään mitään täydellistä, mä etin vaan tärkeet ja unelmat täällä vanhemmiten vertyy vaik niitten päälle iso iso pölykasa kertyy" (Pyhimys, Talvipuutarha). Talvipuutarhassa yritetään toteuttaa jo ehkä hieman unohtuneita unelmia, vaikka jännittäisi pitää uskaltaa ottaa härkää sarvista ennen kuin huomaa tilaisuuden menneen ohi.

Silivatiseilaa kertoo kuinka jokaisella ihmisellä on toiveita ja vaikka toive toteutuisi niitä on heti kymmenen lisää. "Ainoo toive ei toteudu, se on varmaa sitä enemmän saadaan, mitä vähemmän kaivataan" (Pyhimys, Silivatiseilaa)

Herätä mut maanantaina-biisi on ainut mistä on kuvattu musiikkivideo, videolla vilahtaa myöskin Huge L.


Mikko Maltsusta taitaa olla levyn ainoa biisi joka oikeasti hieman raottaa ovea Pyhimyksen elämään, lähinnä musiikinteon alkuaikoihin. “Pyhimyksen takana on Mikko jonka posket kostuu” (Pyhimys, Mikko Maltsusta)

Salainen maailma on oma suosikkini ja viimeistään tässä Pyhimys todistaa oman nerokkuutensa sanoittajana. Biisissä keretään kertoa tarina, joka kertoo vähän siitä sun tästä, mutta aihepiirit vaihtuvat hyvin sulavasti eikä se kuulosta sekavalta. “Tajusin et koko ajan kuljen unissani peilikuva nukkuu ja oon kuollu muissa kuvissani” (Pyhimys, Salainen maailma)

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta!

"Soita se loppuun kelaa sit alkuun"

"Ota tiukkaa, ota siideri, älä kiusaa tiikerii"

"Mä lupaan juhannusjärvellä veneessä remuta"

maanantai 16. kesäkuuta 2014

"Ogelin odeka ei muistuta Nevadaa" (Gasellit)

Aina on Gasellien toinen studioalbumi, mikä on julkaistu Monsp Recordsin kautta vuonna 2013. Gaselleissa vaikuttaa Hätä-Miikka, Thube Hefner, Päkä ja Musajusa (kuka näitä artistinimiä keksii?), levyllä käy vierailemassa Paperi T, Tohtori Käärme ja Eevil Stöö.

Aina.jpg
Levyn vahvuudeksi nousee Musajusan käsialaa olevat biitit ja Thube Hefner. Hän on ainut jonka flow ja verset iskee, Hätä-Miikan ja vielä vähemmän Päkän flow tehoaa itseeni. Lyyrinen puoli ei myöskään oikein nappaa, jos biitit eivät olisi tuota luokkaa tuskinpa tulisi levyä kuunneltua yhtään. Hätiksen laulussa ei ole mitään vikaa, mutta kun hän laulaa reilusti yli puolet kertseistä se alkaa hieman kyllästyttämään.

Milläköhän perusteella räppibändeissä valitaan missä järjestyksessä artistit vetävät säkeensä? Puolilla levyn biiseistä järjestys on Thube, Hätis ja Päkä, myöskin Ruger Hauerit vetävät lähes aina Pyhimys, Tommishock ja Paperi T. Rugerin kohdalla ilmeisesti jättävät parhaan viimeiseksi, Gaselleista en osaa sanoa.


Teinijäte nousee parhaaksi biisiksi mikä on ehkä Paperi T:n ansiota. Biisi on myös aikalailla ainoa jossa otetaan hieman kantaa, niinkuin nimi jo kertoo jätkät ottavat kantaa nykynuorison asemaan tässä maailmassa. “Maailmalle sokee, haluun kiksit nyt kaikki muu on boree” (Paperi T, Teinijäte). Mitä enemmän tätä kuuntelee sitä enemmän Päkän verse huvittaa, siinä missä muut ottaa kantaa hieman hienovaraisemmin Päkä päättää räjäyttää pankin ja voisin kuvitella monen nuoren yhtyvän hänen sanomaan. “En kuulemma selviäisi sodista, ei paljoa paina mun ikea kodissa mis kiitän luojaa uudest ipodista” (Päkä, Teinijäte).


Levy on ollut tehokuuntelussa viimeisen viikon aikana ja Mohombi-biisi on ainut mitä en voi sietää ollenkaan. Biitti ei kuulosta hyvältä alkuunkaan, Päkän huutokertsi on lähinnä ärsyttävä eikä edes Eevil Stöön vierailu pelasta. Aina kun se on alkanut soimaan, on vaan yksinkertaisesti ollut pakko vaihtaa biisiä.


Millennium menee jo kategorialtaan klubiränkytyksen puolelle, mistä en niinkään itse perusta mutta jostain kumman syystä biisi on yksi levyn parhaimpia. Tsekatkaapa myöskin musavideo, missä jätkät esittelee mahtavia tanssi taitojaan! Huomatkaa myöskin siisti ysärivaatetus.



Ylösnousemus kertoo eron jälkeisesti hetkistä, kun viimein päästään takaisin jaloilleen. “Kunnon ränni voisko joku egoo hivellä, mull on bändi kutsu mua artistinimellä” (Thube Hefner, Ylösnousemus). Biisissä on hyvin koukuttava huukki, joka jää varmasti soimaan viikoksi päähän. Siinä kuullaan Thuben laulua mikä on mukavaa vaihtelua. Tämä myöskin nousee yhdeksi levyn parhaimmaksi tekeleeksi.

Heimo biisi kuvastaa hyvin suomalaisten miesten hieman kiusallista tunteiden osoittamista. Bromance! “Ei se vaadi verivaloja, jengimerkkei, kerhotaloja, vaan pienii eleit, hiljaa mutistuja sanoja” (Thube Hefner, Heimo). Jos selailet Gasellit-keskusteluita netin ihmeellisessä maailmassa voit olla varma että törmäät “homo”-leimaukseen enemmän kuin usein. Mitäpä jos annetaan jätkien kuulua juuri siihen heimoon mihin itse haluavat ja vain nautitaan heidän musiikistaan.



Olin myöskin Aina-levyn levyjulkkareissa viime vuoden  marraskuussa Virgin Oilissa, ilmeisesti olivat hyvät bileet kun ei ole pahemmin muistikuvaa tuolta illalta. Ainoa mieleen jäänyt hetki on Paperi T:n yllätysvisiitti.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kiitos ja kumarrus

Pakko kiittää Tommishockia eilisestä blogiryntäyksestä!

Tommishock twitti.jpg

Onkohan hänellä myöskin pakonomainen tarve googletella itseään? Ota ja tiedä. No hard feelings, Pipessä nähdään!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ruger Hauer @Cafe Mascot 11.6.

Eilen vihdoin ja viimein pääsin kokemaan Ruger Hauerit livenä, olen tykännyt heidän musiikistaan alkuajoilta asti mutta vasta nyt pääsin ensimmäisen kerran heidän keikalle. Ja erittäin mielenkiintoinen keikkakokemus siitä lopulta muodostui niin hyvässä kuin pahassa. Niin viihdyttävä kuin keikka itsessään oli, se että jätkät aloittivat tunnin myöhässä söi alkuun hieman innostusta.

Mutta kokonaisuudessaan keikka oli täydellinen; hyvää musiikkia ja oikeasti hauskoja välispiikkejä. Pienimuotoinen vittuilu jätkien kesken ei itseäni ainakaan haitannut, päinvastoin sehän oli oikein huvittavaa. Kyllä miehet selvästi tykkäävät esiintyä, Paperi T hymyili koko keikan ajan kuin Naantalin aurinko ja tanssahteli siihen malliin etten oikeasti saanut yhtään hyvää kuvaa, kiitosta vain siitä.
Naantalin aurinko
Tommishockilla tuntuu olevan pakonomainen tarve olla koko ajan äänessä, jos hän ei ollut puhumassa kenenkään päällä välispiikkien aikana hän oli varmasti räppäämässä muiden verseitä tai huutamassa heidän DJ:lleen että ei laita vielä seuraavaa biisiä koska herra haluaa puhua vielä. Tommishock antoi pienen accapella maistiaisen hänen tulevalta englannin kieliseltä levyltä. Valitettavasti pätkä meni hieman ohi, koska olin enemmän keskittynyt Paprun ja Pyhimyksen naurun pyrähdyksille kun hän päräytti verseen käyntiin. Tommishockin tapaan myös Paperi T päätti kokeilla uudelleen kirjoitettua versettä Kun tää biisi loppuu-biisillä; “Kun tää biisi loppuu mä tapan sut, mä en muista sanoja, kun tää biisi loppuu mä tapan sut, MÄ EN IHAN OIKEESTI MUISTA SANOJA, kun tää biisi loppuu mä tapan sut”. No mitäs pienistä, unohtelua näytti nimittäin olevan liikkeellä. Myöskin Pyhimys joko unohti tai sekosi sanoissa yhden verseen aikana, mutta uljaat taistelutoverit auttoivat hänet taas oikeaan rytmiin ja laulu sai raikaa.

Paperi T vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta tyypiltä, hän ehdotti josko musiikin soiton sijaan pitäisimme open mic-illan jossa yleisö voisi avautua vuorotellen omista huolista ja murheistaan. Miksipä ei! Myöskin hän oli pohtinut kaverinsa kanssa, jos kaikki ihmiset lähettäisivät pedofiileille omia lapsi kuvia ei lapsipornoa enää tarvittaisi. Antakaa joku tälle herralle oma talkshow ja vähän äkkiä!

Jokaisen suomiräp-ystävän tai ainakin jokaisen Ruger-fanin on koettava The Ruger Experience edes kerran. Sillä vain heidän keikalla voit nähdä kun kaksi näpsäkän näköistä nuorta naista näteissä kesäleningeissään tanssivat ja laulavat sydämensä kyllyydestä: “Syön omaa paskaani, paskaani, paskaani!”

tiistai 10. kesäkuuta 2014

“Tässois pyssynpiippuihinne päivänkakkaroita” (Paleface)

Mull' on lupa on Palefacen ensimmäinen sinkkulohkaisu syksyllä ilmestyvästä levystä. Biisi on inspiroitunut vappuna järjestetyistä mielenosoituksista.


“Laula laulu luuserist, en haluu kuulla enää voittajist
tai tarinoista menneisyyden päivistämme loistavista
lintu nappaa madon, ennen uutispäivän koittamista
tarpeekseen on saatu näistä uutismantran toistajista”

Paleface tuttuun tapaansa ottaa poliittisesti kantaa eikä ainakaa itselle tule saarnaus fiilistä. "Anteeks hei mut nää ei oo biisei, nää on poliittisii pamflettei". Tällä kertaa otetaan kantaa sananvapauteen ja mies yrittää herätellä ihmisiä kehittämään omia mielipiteitä ja jakamaan niitä. Yhdyn kyllä biisin sanomaan ja sai taas itsekkin paljon ajateltavaa, odotan levyä jo kieli pitkänä.

“Kun kehitys kehittyy ni kehittyyks laiskuus?” Tätä olen pohtinut itsekkin ja huomannut kuinka laiskaksi sitä on tullut kun nykyisin kaikkeen löytyy vehkeitä ja vempaimia. Ja kävelemme jatkuvasti minitietokone mukanamme minkä uumenista löytyy vastaus jokaiseen mieltä askarruttavaan asiaan ja appsejä "helpottamaan” elämäämme.

Eiköhän nyt kaikki lähdetä heiluttamaan niitä lippuja kaduille? “Life’s a bitch, mut mä taistelen sen lutkan puolest”